Taukoja sateessa

Kanttikruising sattui juuri siihen poikkeukselliseen päivään, jolloin sääennusteen mukaan sataa koko päivän ja vettä tulee kuin Esterin ämpäristä, kun kesä muuten on ollut aurinkoinen ja kaunis.

Sääprofeetta saa pitää varmasti työpaikkansa, mutta onneksi ehdimme antaa hänelle koordinaatit ja kellonajat, milloin ei sada.  

Paikat olivat Hämeenpuistossa, Kangasala-talon pihassa, Mobiliassa ja Vehoniemessä, tunti kussakin paikassa. Näissä paikoissa Kanttikruising pysähtyi tunnin verran ja nautti jopa auringonpaisteesta. 

Sääennuste oli pelottanut osan yleisöstä ja ilmoittautuneista autokunnista pois, mutta ajoon osallistui kuitenkin 12 autokuntaa. Määrä on jokseenkin sama kuin kahdella edelliselläkin kerralla. 

Pitkä matkaisin autokunta  tuli Pieksämäeltä. Suoritus palkittiin "tuomariston erikoispalkinnolla". Lisäpiste tuli seurueen pukeutumisesta 1920-luvun tyyliin.

Kaikki onnistui suunnitellusti. Eräs huippukohdista oli Roamin Street Bändin konsertti Kangasala-talon pihalla. Paikallinen yleisö ihmetteli, että voiko Kangasalla olla näin hyvä fiilis. Ehkä kunnassamme hitaasti aletaan ymmärtää, että meillä on tieliikenteen kulttuuriperinnön vaalimisen keskittymä, jota ei ole missään muualla eikä myöskään tule. Ainakin saimme kutsun lähteä keskustelemaan asiasta.

Yhteistyökumppaneitamme olivat tällä kertaa Auton ja tien museo Mobilia, Kangasala-talo, Kulttuuriravintola Jalmari, OP Kangasala, Presco Oy, Vehoniemen Automuseo

mpz

Kuva Mikko Heimo